Joulukuun tavaramerkki: Oulu 2026

Kulttuuripääkaupungin mielikuvallinen minitarina

Oulu 2026Oulu 2026 -kuviomerkki, jossa on sanallinen osa, rekisteröitiin tavaramerkiksi joulukuussa 2020, puoli vuotta ennen kuin kaupunki kesäkuun 2021 alussa valittiin voittajaksi Euroopan vuoden 2026 kulttuuripääkaupunkikilpailussa.

Tavaramerkillä suojattu lumihiutale-aurinkomerkki on keskeinen Oulu 2026 -brändin kuvaaja ja tunniste. Sillä erottaudutaan ja pystytään osoittamaan tarjotun kulttuuripääkaupunkituotteen tai -palvelun aitous ja luvallisuus. Rekisteröinti tehtiin viiteen tavaramerkkiluokkaan, kun oli selvää, mitä kaikkea hankkeessa ainakin halutaan toteuttaa.

Oulun kaupungin lisäksi hankkeessa on mukana 32 pohjoisen alueen kaupunkia ja kuntaa. Merkissä yhdistyvät mielikuvallisesti alueen tärkeimmät vetovoimatekijät. Se avaa minitarinan, mitä on olla neljän vuodenajan pohjoinen alue, jolta löytyy moninaista osaamista.

Merkki luotiin brändin perusosaksi

Oulu 2026 -merkki suunniteltiin pian hanketyön käynnistyttyä vuonna 2017. Se otettiin käyttöön tekemällä muun muassa tarroja ja postikortteja, lautapeli sekä paitoja, jotka päällä vedettiin hankkeen esittelytkin. Hankejohtaja Piia Rantala-Korhonen myöntää, että Oulussa tehtiin itsevarmasti voittajahakemusta.

– Merkki tuo näkyvyyttä ja viestii positiivista fiilistä. Kansainvälisestikin se on herättänyt mielenkiintoa. Selkeä brändi on hyvä tapa viestiä. Meille oli alusta alkaen selvää, että haluamme brändin tukevaksi osaksi graafisen tunnuksen. Se kuten lähes kaikki muukin materiaali on tehty pääasiassa omin voimin. Työ haisee ja näyttää aidosti meiltä ja käsin tehdyltä.

Suunnittelun vahvan pohjatyön teki Oulun kaupungin AD Niina Teräslahti. Loppuhiontaan osallistui joukko asiasta innostuneita. Hankejohtaja muistelee, kuinka hän itse piirteli kesämökillä paperilapulle viivoja vähän eri asentoihin ja sai näin merkkiin kiinnostavaa liikettä.

Hiljattain Oulun kaupunki on rekisteröinyt tavaramerkikseen myös Oulu 2026 Arctic Food Lab -kuviomerkin. Alahankkeen tavoitteena on kehittää arktista ruokakulttuuria. Merkki pohjautuu Oulu 2026 -kuviomerkkiin.

– Muita vastaavia tarpeita ei ole näköpiirissä, ja aikomuksemme on keskittää brändin rakentaminen yhden visuaalisen elementin ympärille, toteaa Rantala-Korhonen.

Monen vuoden kehittämismatka

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026Oulu 2026 -kulttuuripääkaupunkihankkeen kantavana teemana on kulttuuri-ilmastonmuutos. Tavoitteena on luoda ja tuoda kulttuuria, hyvinvointia ja elinvoimaa pohjoiselle alueelle. Alusta asti alueen asukkaita ja toimijoita on osallistettu ideointiin, suunnitteluun ja elinvoiman kasvattamiseen tähtäävään omaan toimintaan.

– Euroopan kulttuuripääkaupunki -titteli lisää alueemme tunnettuutta ja tuo näkyvyyttä. Pienemmille kuntakumppaneille se tarjoaa mahdollisuuden olla mukana jossain itseä suuremmassa. Saamme myös henkisen edun hakiessamme EU-rahoitusta kulttuurihankkeillemme. Lisäksi meillä on valmiina tarvittavia kansainvälisiä kontakteja. Aktiiviset toimijat keräävät hyödyn, muistuttaa Rantala-Korhonen.

Oulu 2026 -projektin talousarvio vuosille 2021–2027 on 50 miljoonaa euroa, josta Oulun kaupungin osuus on 20 miljoonaa. Vuoden 2022 alussa kulttuuripääkaupunkiprojektin valmistelu ja toteutus siirtyy kaupungin perustamalle kulttuurisäätiölle. Eikä Oulu 2026 pääty kulttuuripääkaupunkivuoteen, vaan kulttuuriperinnön siirto jatkuu 2027–2028.

 

Oulu 2026 -kulttuuripääkaupungin verkkosivut

Teksti: Marjo Rautvuori

Kuvat: Oulun kaupunki. Piia Rantala-Korhosen kuva: Harri Tarvainen / Oulun kaupunki