Marraskuun tavaramerkki: Layette

Rekisteröinti on startup-sijoittajille vahva signaali

Äitiysapplikaatio Layette tekee luovasti suomalaisesta neuvolajärjestelmästä uutta vientituotetta. Yritys on napsinut koko joukon kasvuyritys- ja innovaatiopalkintoja, viimeksi keväällä 2019 NTT Datan innovaatiokilpailussa Japanissa, jossa se listattiin myös maailman 11. kuumimmaksi startupiksi. Kiinnostus on valtavaa ja sijoittajien vakuuttamiseksi yritys haki myös tavaramerkin antaman suojauksen.

– Tavatessamme alkuun eurooppalaisia sijoittajia kuulimme usein kysymyksen, onhan meillä yksinoikeudet turvaava tavaramerkki. Myös neuvonantajamme puhuivat tavaramerkistä. Niinpä käännyimme asiassa asianajotoimiston puoleen. Kiirehdimme rekisteröintiä, jotta saimme suojauksen kuntoon ennen neuvottelumatkoja Japaniin ja Kiinaan, kertoo Sini Havukainen, Layette Oy:n toimitusjohtaja ja yritysidean äiti.

Marraskuussa 2019 Layette Oy:lle rekisteröitiin kolme tavaramerkkiä: Layette-sanamerkki sekä Layette- ja applikaation lyhenteenä toimiva La-kuviomerkki, joissa kummassakin on sanallinen osa. Tavaramerkkisuojaukset on tehty myös Kiinassa ja Japanissa.

Applikaatiosta kansainväliseksi klinikkaketjuksi

Asianajotoimisto huolehti kaikista tavaramerkin rekisteröintiin liittyvistä asioista ja etsi sopivat tavaramerkkiluokat. Luokkia valittaessa huomioitiin yrityksen laajenemistavoitteet, erityisesti kumppanuuksien rakentaminen ulkomaille lisenssien kautta.

Omasta vahvasta perustastaan Layette haluaa kertoa myös sille myönnettyjen Suomalaisen Työn Liiton Avainlipun ja Design from Finland -tunnuksen kautta.

Uskalla toteuttaa haaveesi yrittäjänä

Layetten tarinan kipinä syttyi Kalifornian Piilaaksossa, jossa kätilön koulutuksen saanut ja muutaman vuoden unelma-ammatissaan työskennellyt Havukainen asui kaksi vuotta miehensä työn vuoksi. Palattuaan Suomeen vuonna 2014 hän suoritti yrittäjätutkinnon, perusti Applicado Oy:n ja ryhtyi kirjoittamaan artikkeleita äitiyssovelluksen tietopankkiin. Sovellukselle lähdettiin etsimään nimeä sanakirjojen kanssa.

– Kun yritykseen mukaan lähtenyt veljeni Juho Aronen löysi Layetten, tiesimme, että siinä se on. Ranskalaispohjainen myös englanniksi käytössä oleva sanahan tarkoittaa laajasti lastentarvikkeita. Neuvottelumatkalla New Yorkissa olimmekin innoissamme, kun näimme sanaa oikeasti käytettävän tavaratalon lastenosastolla ja ranskalaiset neuvonantajamme ja valmentajamme äänsivät nimemme kauniisti ranskalaisittain.

Myöhemmin myös yrityksen nimi muutettiin selvyyden vuoksi ja brändin vahvistamiseksi Layette Oy:ksi. Motivoituneeseen tekijätiimiin saatiin mukaan monen alan osaajia. Yhteensä heitä on nyt kahdeksan. Havukainen käy myös mielellään kannustamassa omalla esimerkillään nuoria yrittäjyyteen.

Tekniikan toimivuus testattu maailmanvalloitusta varten

Maksuton Layette-applikaatio oli ensi kerran ladattavissa Suomessa varsinaisesti vuoden 2018 alussa. Kilpailumenestyksen lisäksi medianäkyvyys on tehnyt sovellusta tunnetuksi. Suomessa Layettea on ladattu yli 50 000 kertaa.

– Tuotteemme on suotuisa. Iloinen asia koskettaa niin monia, ei vain äitejä. Moni tuleva isoisäkin on kertonut riemastuneena, kuinka hauska on päästä seuraamaan pienen ihmisen kehittymistä ja kasvua.

Layettessa on tietopankki, laskureita, toiminnallisuuksia ja tekoälyä. Applikaatio kattaa ajan sikiöstä lapsen neljänteen ikävuoteen. Suomi on Layettelle hyvä testialue, ja korona-aikana on saatu tehtyä tulevaisuutta varten vahvaa hallinnollista pohjaa.

– Kun helpottaa, olemme valmiita rokkaamaan entistä vauhdikkaammin, toteaa Havukainen, joka vietti viime vuoden jälkipuoliskon käytännössä kokonaan ulkomailla rakentamassa yhteistyökuvioita.

Matkustelu on ollut kieli- ja kulttuurikylpyä ja synnyttänyt pieniä puroja sinne tänne. Havukainen on päässyt puhumaan myös muun muassa YK:n kokoukseen kolmannen maailman lapsikuolleisuuden vähentämisestä. Pisimmällä yhteistyö on Japanissa, joka on avaamassa Suomen mallin mukaista neuvolatoimintaa vuoden loppuun mennessä. Melkoinen potentiaali odottaisi myös Kiinassa, jossa syntyy vuosittain noin 17 miljoonaa lasta.

Layetten verkkosivut

Teksti: Marjo Rautvuori

Kuvat: Layette Oy

Kaikki kuukauden tavaramerkit

Tutustu aiemmin kuukauden tavaramerkiksi valittuihin tavaramerkkeihin.

Tutustu kuukauden tavaramerkkeihin!

Tavaramerkkejä eri vuosikymmeniltä

Julkaisimme Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tavaramerkkejä eri vuosikymmeniltä.

Tutustu juhlavuoden tavaramerkkeihin!