Tammikuun tavaramerkki Loihe

Kilpailijat ryhtyivät luomaan yhteistä tulevaisuutta

Loihe Oy syntyi alkuvuodesta 2019, kun kaksi pitkään alalla toiminutta ja samat arvot jakanutta liikelahjayritystä oli päättänyt uskomattomien yhteensattumien kautta ryhtyä kehittämään toimintaa yhdessä ja muuttamaan toimialaa entistä vastuullisemmaksi.

Alusta alkaen oli ollut selvää, että uudelle yritykselle annetaan täysin uusi nimi ja yrityksen arvokas aineeton omaisuus suojataan, jotta työtä voidaan viedä eteenpäin luottavaisin mielin. Niinpä yrityksen nimelle ja kahdelle kuviomerkille haettiin tavaramerkkejä ennen nimen julkistamista.

Loihe-sanamerkki ja kuviomerkki, jossa on sanallinen osa, rekisteröitiin tavaramerkeiksi tammikuussa 2019. Jo kuukautta aiemmin oli ehditty rekisteröidä erillinen kuviomerkki.

Loihen syntyä kuvataan sattumien sarjaksi, jossa on mukana jotain mystistä, jopa taianomaista. Kaikki lähti siitä, kun Team Mark Oy:n toimitusjohtaja Stenka Heino Espoossa ja Helanatuote Oy:n toimitusjohtaja Antti Holmi Haukiputaalla miettivät kumpikin tahoillaan yrityksensä uudistustarpeita ja kehitysnäkymiä. Holmin spontaani soitto Heinolle pisti pyörät pyörimään niin, että kesällä 2018 oltiin valmiit ilmoittamaan entisten kilpailijoiden yhdistävän toimintansa.

Loihe on myönteinen ja toimeen tarttuva

Yhdistyneiden yritysten nimet olivat varsin erihenkisiä. Uuden nimen haluttiin muistuttavan suomen kieltä, mutta sopivan myös ulkomaiseen käyttöön.

– Koko henkilökunnan voimin ehdotuksia tehtiin kolminumeroinen määrä. Itse tykästyin Loiheen ja sitä Stenka Heinolle ehdottaessani hän totesi, että tuo saattaisi olla hyvä, kertoo nimen keksinyt Antti Holmi, yrityksen varatoimitusjohtaja.

Vaikka Loihe on selvää suomen kieltä, se ei oikeastaan tarkoita mitään. Alkujaan Kalevalasta tulevalla sanalla on ryhtyä tekemään -merkitys. Joillekin loihe merkitsee kajastetta tai valoa. Holmin mielestä eri tulkinnat eivät haittaa, koska missään niistä ei ole mitään kielteistä.

– Löysimme yritykselle oikein sopivan ja lyhyen nimen. Kun nettiosoite ja tavaramerkki olivat vapaina, lähdimme tyytyväisenä suojaamaan nimeä itsellemme. Prosessi eteni nopeasti. Tavaramerkkiluokkia jouduimme vähän tarkentamaan, koska löytyi toinen, eri alalla toimiva yritys, jonka nimessä on Loihe.

Vastuullisella tekemisellä on kysyntää

Loihen arvoissa korostuvat kotimaisuus, ekologisuus ja kierrätettävyys. Holmi uskoo, että tulevaisuudessakin yritykset haluavat ilahduttaa asiakkaitaan ja henkilöstöään lahjoilla.

– Viime vuodesta alkaen on nähtävissä selvästi, että yritykset ovat valmiita tekemään vastuullisia tekoja. Kaikilla lahjoilla, niin liikelahjoilla, yritystekstiileillä kuin jakotuotteillakin yritys viestii omista arvoistaan.

Loihen toiminta on käynnistynyt ja edennyt suunnitelmien mukaisesti. Yritys työllistää kolmisenkymmentä henkilöä eri puolilla Suomea.

– Yhdistyminen on tuonut meille monia etuja ja uusia asiakkaita. Meidät on opittu tuntemaan ja meihin luotetaan. Olisikin ärsyttävää, jos joku pääsisi hyödyntämään brändiämme. Tavaramerkki on meille siksi todella tärkeä, toteaa Antti Holmi.

Yrityksen nettisivut

Teksti: Marjo Rautvuori
Kuvat: Loihe

Kaikki kuukauden tavaramerkit

Tutustu aiemmin kuukauden tavaramerkiksi valittuihin tavaramerkkeihin.

Tutustu kuukauden tavaramerkkeihin!

Tavaramerkkejä eri vuosikymmeniltä

Julkaisimme Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tavaramerkkejä eri vuosikymmeniltä.

Tutustu juhlavuoden tavaramerkkeihin!